IKONI MAALAUKSENA
Puhuttaessa ikoneista meidän tulee muistaa, että se on pyhä esine eikä mikä tahansa taulu. Ikoni sanana tulee kreikankielisestä joka tarkoittaa kuvaa. Ikonit perinteisesti kuvataan kaksiuloitteisesti, joissa emme kuvaa todellista maailmaa vaan hengellistä maailmaa. Näin ikonit tulevat katsojaa kohden. Ortodoksisen kirkon opit määrittelevät myös ikoneissa käytettävät aiheet kuten Kirkkovuoden kulku, pyhäthenkilöt. Merkityksen väreissä, sommittelussa sekä symbolit, jotta ikoneissa eroittaisimme ja tunnistaisimme niiden perusteella mikä tehtävä kullakin tapahtumalla ja henkilöillä on tai on ollut uskonnnossamme.
IKONIN TEKNIIKKA
Jo oikean puumateriaalin löytäminen on ikonimaalarille haaste. Puu alkaa heti elää siinä vaiheessa, kun valittu ikonilauta pohjustetaan, kankaalla ja liituliimaseoksella. Pohjustuksen onnistuminen vaikuttaa lopputulokseen. Ikonin kuvapinta syntyy kerros kerrokselta. Ikonit maalataan munatemperalla,käyttäen mineraalivärejä, sekä erilaisia kultausmenetelmiä. Tarkoituksena luodan kristuksen valoa ikoniin. Ikonimaalaus vaatii kärsivällistä etenemistä pohjalaudan valinnasta pinnan viimeistelyyn. Olifoimisen jälkeen valmis ikonin kuvapinta saa lopullisen valonsa sisältäpäin.
TAITEEN TEKEMINEN
Ensisijaisesti ikonimaalaus on opiskelua hengellisyyteen ja usein monelle ikonimaalaamisesta muodostuu elämäntapa. Ikonimaalarista ei tule valmista, se on jatkuvaa opiskelua. Tekniikoiden osaajana voin kehittyä, mutta ikonin aiheen toteuttaminen on aina ihme. Ikonin taiteessa on keskeistä ikonin suhde katsojaan. Ikoni valitsee katsojista sen, joka ilahtuu, kokee huojennusta tai peräti tulleensa autetuksi. Ikonin kauneus ja pyhyys ovat katsojan silmissä. Tekijä saa osansa toteuttaessaan vähä vähältä valitsemaansa aihetta.
IKONOSTAASIN, IKONIN KUVAN JA SANAN ALKU
Kirkollisen kuvaamataiteen alkuvaiheet alkoivat jo Kristuksen eläessä. Kerrotaan, että Hän oli ensimmäinen painaessaan kasvojensa kuvan liinaan Edessan ruhtinas Abgar pyysi palvelijaansa maalaamaan hänen kuvansa ja tuomaan sen hänelle (palvelija oli taidemaalari). Kristuksen saatua kirjeen Hän otti puhtaan liinan ja peseytyi ja kuivasi kasvonsa siihen, minkä jälkeen ilmestyi kuva hänen kasvoistaan pyyhkeeseen. Pyhittäjä Johannes damaskolainen puhui siitä 700-luvulla. Eusabios Kesarialainen 300-luvulla vahvistaa nähneensä Kristuksen ja Pietarin ja Paavalin muotokuvat. Tästä kertomuksesta on muodostunut käsittätehty Kristuksen ikoni. Konstantios Suuri tunnusti Milanossa vuonna 313 allekirjoitetulla ediktillään kristinuskon sallituksi uskonnoksi Rooman valtakunnan alueella. Tänä aikakautena ikonit oli tullut jäädäkseen. Kristinuskon pahimmat viholliset olivat olleet uusplatonistit, jotka väkivaltaa käyttäen taistelivat kristittyjä vastaan. Tämän kuvainriisto oli 300-700- luvulla käymistilassa. Uskonhistoriaa taaksepäin katsoessa ensin oli sana ja sitten kuva, sieltä löydämme kuvan käsityksen Jumalan itsensä käyttämänä.
Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme.”(Gen. 1:26) Uudessa testamentissa on sanottu, että Jumala ilmestyy ihmisille sekä sanana, että kuvattavana hahmona; näkymätön tulee näkyväksi, kuvaamaton kuvattavaksi.
”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.”(Jh. 1:14).
Monet merkittävät kirkkoisät kirjoittavat Jumalan tulleen ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalan kaltaiseksi.
KIRKON ANTAMAT SÄÄNNÖT JA KANONIT IKONEISSA
Ikonilla ja koko ikonostaasilla on keskeinen asema Ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisessa kirkossa ikonilla tarkoitetaan yhtä kuvaa ja ikonostaasi on kuvaseinä, johon on kuvattu koko kirkko ja pyhien joukko. Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa vuonna 787 määritteli kirkon opin ja pyhien kuvien käytöstä, kunnioittamisesta ja niiden sijoittamisesta kirkossa. Kunnioituksemme Vapahtajaa ja Jumalanäitiä, enkeleitä ja pyhiä ihmisiä käsittäviä ikoneita kohtaan on siis jakamattoman kirkon oppi, joka puolestaan perustuu kristillisen kirkon perustotuuteen, Jumalan Pojan lihaksitulemiseen. Ortodoksinen ikoni on enemmän kuin pelkkä kuva. Se ei ole koriste esine, eikä Raamatun kuvitusta, vaan toimii osana kulttiesineenä jumalan palveluksissamme toimien siinä välittäjänä rukouksena Jumalalle, ikonit itsessään on jo rukous. Ikonien tarkoituksena ei ole määrättyjen inhimillisten tunteiden herättäminen tai vahvistaminen. Se puhdistaa tunteemme kaikesta epäterveestä hurmiosta. Ikonin tehtävä on auttaa meitä suuntaamaan tunteemme, järkemme ja inhimillinen luontomme hengellisen muutoksen tielle.
KIRJALLISUUSLÄHTEET:
- Pyhä kuva ja ortodoksisuus Petros Sasaki ja Vesa P. Takala Savon sanomain kirjapaino 1980
- Ortodoksinen Ikoni Aari Surakka Kuopio 1950
- Ikkuna kirkkauteen Helsingin ortodoksinen seurakunta Uusi Kivipaino 1973
- Ortodoksinen kirkko Suomessa Irina Tsernych Pått ja Hilkka Seppälä Pieksämäki 1982
- Liturgian elämästä Petri Piiroinen Joensuu 1989
- Ajaton Bysantti Jarmo Hakkarainen Joensuu 1995